Miksi pudottaa painoa?

Painonpudotukseen on yhtä monta syytä kuin on laihduttajia. Yhdellä päällimmäisenä ajatuksena on terveys, toisella ulkonäkö ja kolmas haluaa vain tuntea itsensä kevyemmäksi. Kipinän laihdutukseen voi yhtä lailla saada monella tapaa: Innostus voi syttyä niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin että viime kesänä ostetut farkut eivät enää istukaan, tai että kävely lähikauppaan tuntuu työläämmältä kuin aiemmin.

Ylipainolla on yhteys lukuisiin erilaisiin sairauksiin, jotka ovat yleistyneet länsimaissa viime vuosikymmeninä. Lihavuus aiheuttaa esimerkiksi nivel- ja selkävaivoja, sydän- ja verisuonisairauksia sekä diabetestä. Liikalihavuus on myös merkittävä syövän aiheuttaja. 

Vaikka painonpudotuksen taustalla olevat syyt vaihtelevat, sen hyödyt ovat kiistattomat: olet terveempi, voit hyvin ja jaksat paremmin. Kun olet fyysisesti kunnossa, voit myös henkisesti paremmin. Terve sielu terveessä ruumiissa, kuuluu vanha sananlasku – ja se pitää täysin paikkansa.

Olet päätynyt sivustollemme arvattavasti siitä syystä, että mielessäsi on laihtuminen, olipa kyse sitten muutamasta liikakilosta tai täydellisestä elämänmuutoksesta.

Olet tullut oikeaan paikkaan.

Autamme sinut painonpudotuksen alkuun tarjoamalla tietoa dieeteistä, liikunnasta ja kevyemmästä ruokavaliosta. Kaupastamme voit hankkia tarvitsemasi tuotteet lyhyt- tai pitkäaikaiseen projektiisi. Olemme apunasi koko matkan ajan: voit aina kysyä, jos mieltäsi askarruttaa jokin. Sinun tehtäväsi on vain astua polulle, me kuljemme kanssasi – loppuun saakka.

Miten?

xtraVLCD-dieetillä eli Täysivauhdilla pudotat painoasi nopeasti, jopa 4 kg viikossa. Lue lisää >>

Puolivauhdilla painosi putoaa hitaammin, mutta opit samalla noudattamaan kevyempiä elämäntapoja, jotta pudotetut kilot eivät tule takaisin. Lue lisää >>

Suosittelemme painonpudotuksen aloittamista Täysivauhdilla. Näin saat lentävän lähdön projektiisi, ja samalla motivaatiosi pysyy yllä, kun huomaat tulokset silmissä. Tämän jälkeen voit siirtyä esimerkiksi Puolivauhdille, ja pian elämäntapamuutoksesi onkin valmis. Ihannepainon säilyttämiseksi sinun on myös opittava pois vanhoista tavoistasi, joiden vuoksi ylipaino on alun alkaen kertynyt. Ruokavalion ja liikunnan merkitystä ei voi korostaa liikaa.


Erikoistarjoukset

No product specials are available at this time.

Myydyimmät

Parhaiten myyneet tuotteet