Palaute
Tuote on hyvä, minulle sopiva ja jo vuosien ajan ennestään tuttu. Siksi sitä tietyn välajoin uudestaan tilaankin. Sen sijaan kaupan teko ja varsinkin sen jälkimaininki ei ollut nyt kovin hyvää. :,-( Tilaukseni jälkeen kun minulle alkoi tulla jatkuvasti eri sivustojen kautta teidän mainoksia tilaamastani vanilja vlcd-jauheesta! Näin ei ole käynyt koskaan ennen tuotteen tilaamisen jälkeen. Mainonta oli jopa niin häiritsevää, että ajatukseni oli/on lopettaa tuotteiden tilaaminen teiltä enää jatkossa! Ja MIKSI ylipäänsä suoltaa minulle yht äkkiä jatkuvaa mainontaa tuotteesta, jota olen tilannut teiltä jo useiden vuosien ajan suhteellisen säännöllisesti?? Se on paitsi häirtitsevää, myös jo loukkaavaa ja ns. vakioasiakkaan täydelllistä aliarvioimista. :((( Jonka myötä pahimmoillaan menetätte hyvän uskollisen asiakkaanne.

vanilja smoothie
Kauppa on ok, mutta tämä oli jotenkin minusta vaikea saada tasaiseksi, että jää vähän klönttiseksi. Muuten maistuu vaniljakiisseliltä
Vaniljanmakuinen VLCD-ateriankorvike 7 annoksen paketissa. Sisältää kaikki kehon tarvitsemat ravintoaineet, vitamiinit ja hivenaineet.
Olemme lisäksi päivittäneet vaniljapirtelön reseptin vieläkin herkullisemman kokemuksen saavuttamiseksi. Nyt tuotteet maistuvat vielä paremmilta kuin aiemmin!
Kätevä laatikko sisältää 7 annosta.
Xtra VLCD -dieetin aikana VLCD-tuotteita syödään vuorokaudessa kolme annosta, joista saat energiaa noin 500 kcal päivittäin. Tuotteita voidaan käyttää myös korvaamaan esimerkiksi välipaloja normaalin ruokavalion tukena. Tällöin ateriankorvikkeita voidaan nauttia kaksi tai kolme annosta vuorokaudessa.
Xtra VLCD -ateriankorvikkeet pohjaavat maitoproteiinille, joten maitoallergikolle ne eivät sovi.
Käyttö
Sekoita pussin sisältö 1 desilitraan kylmää vettä vispilällä, shakerillä tai tehosekoittimella. Lisää 1,5-2 desilitraa kylmää vettä ja sekoita kunnolla. Nauti pirtelö 10 minuutin kuluessa.
Ainesosat: Rasvaton maitojauhe, maitoproteiini, inuliini, laktoosi, maltodekstriini, mineraalit (natriumkloridi, magnesiumsitraatti, kaliumkloridi, magnesiumfosfaatti, kalsiumfosfaatti, ferridifosfaatti, natriummolybdaatti, sinkkisulfaatti, kromi(III)kloridi, kaliumjodidi, natriumseleniitti, mangaanisulfaatti, kuparisulfaatti) ja vitamiinit (C-vitamiini, E-vitamiini. B3-vitamiini, B7-vitamiini, A-vitamiini, B5-vitamiini, B12-vitamiini, B9-vitamiini, B6-vitamiini, D3-vitamiini, B1-vitamiini, B2-vitamiini, K-vitamiini), kasviöljy (soija ja rypsi), soijalesitiini, sakeuttamisaineet (ksantaanikumi, selluloosakumi), aromi, väriaine (beetakaroteeni), makeutusaine (sukraloosi).
Sisältää soijalesitiiniä. Tuote on gluteeniton. Sisältää sokeria ja makeutusainetta. Säilytys kuivassa ja viileässä.
Nouto Postin tai Matkahuollon toimipisteestä, tai automaateista
5,90 € (yli 79 euron tilauksiin 0 euroa)
12,90 € (Kotiinkuljetus)
Tuotteet toimitetaan postipakettina. Lähetys on vastaanottajan noudettavissa lähimmästä Postista tai Matkahuollosta. Saapuneesta lähetyksestä saat ilmoituksen tekstiviestillä, ja mikäli et ole ilmoittanut matkapuhelinnumeroa, saat noutoilmoituksen postitse. Toimitusaika paketille varastoltamme lähdettyä on 3-7 arkipäivää. Lähetystä säilytetään noutopisteessä 14 vuorokautta.