Väsynyt vai pirteä
”Ei kukaan voi olla aina noin pirteä”, moni ajattelee tavatessaan pirtsakan ikioptimistin. ”Varmasti se huijaa. Se vain esittää!”
Toisinaan tuntuu, että väsymys on yleisesti hyväksytympää kuin pirteys. Väsymyksen ajatellaan olevan todiste siitä, että olemme ahkeria ja ehdimme enemmän kuin jaksaisimmekaan. Käymme töissä, laitamme ruokaa, kuskaamme lapsia, toimitamme sukulaisten asioita, teemme ystäville palveluksia, paiskimme ylitöitä, yritämme ehtiä harrastamaankin. Väsymys kaiken suorittamisen seurauksena on kunnioitettavaa ja tarkoittaa vain sitä, että toimit oikein.
Näinkö haluamme asioiden olevan?
Väsymys on subjektiivinen tunne, eikä sitä voi mitata objektiivisesti. Me kaikki väsymme tietyissä olosuhteissa, enemmän tai vähemmän. Mutta eikö ole hälyttävää, että väsymyksestä puhutaan jo kuin säästä:
”Moi! Pitkästä aikaa. Mitä kuuluu?”
”No jaa, väsyttää.”
”Niin tietysti. Mutta muuten?”
”No muuten ihan hyvää, väsyttää vain.”
”Sama täällä. En tiedä miten jaksan seuraavaan lomaan asti…”
Olemmeko me nykyisin väsyneempiä kuin ennen? Väsymyksestä on tainnut tulla jo osa identiteettiä. On enemmän sääntö kuin poikkeus täyttää arki erilaisilla töillä, aktiviteeteilla ja elämyksillä – uupumiseen asti. Mutta kun väsymys kasaantuu, kasvaa myös stressi. Aikaisemmin stressi nähtiin tilapäisenä poikkeustilana, mutta tänä päivänä stressi tuntuu olevan osa jokapäiväistä elämää. Ihan normaali juttu.
Nyky-yhteiskunnassa sekä mahdollisuudet että vaatimukset ovat lisääntyneet. Myös ajatusmaailma on muuttunut vuosikymmenten varrella. Nykyisin elämästä kuuluu saada irti mahdollisimman paljon. Koko ajan. Pyrimme kaiken aikaa kohti jotain, joka on enemmän ja parempaa. Tällaisen elämänasenteen etuna on aktiivisuus ja se, että emme jämähdä paikoillemme vaan teemme töitä henkilökohtaisen kehityksemme eteen.
Väsymys liittyy usein läheisestikin niihin vaatimuksiin, joita asetamme itsellemme. Haluamme menestyä, elää terveellisesti, näyttää hyvältä, olla mukavia… Vertaamme myös itseämme muihin. Juoksemme kiinni itse asettamiamme rajoja (jotta kelpaisimme itsellemme), ja unohdamme miettiä, mikä meidät saisi voimaan paremmin.
Jotta voimme hyvin, meidän pitää pystyä nauttimaan elämästä. Meillä pitää olla hauskaa. Meidän tulee kyetä tuntemaan auringon säteet kasvoillamme, kuulla laulujen sanoissa meitä koskettavia asioita. Me tarvitsemme nauramista ja liikkumista, meidän pitää osata innostua asioista ja heittäytyä hetkeen mukaan. Se kaikki on henkistä ravintoa, joka saa mielen voimaan paremmin, mikä taas vaikuttaa kehon hyvinvointiin.
Mikä on sinun henkistä ravintoasi?
Iloisuus ja pirteys voivat olla yhtä totta kuin väsymys. Kun saat riittävästi henkistä ravintoa, jaksat olla iloinen ja pirteä. Ensin sinun pitää uskaltaa keskeyttää suorittaminen ja olla vähän aikaa tekemättä mitään. Istua kalliolla ja tuijottaa taivaanrantaa. Tai kesken kävelylenkin irrotella vähän ja hypätä lehtikasaan – kai muistat vielä, miten hauskaa se lapsena oli? Opettele myös sanomaan ei. Sinun ei aina tarvitse tehdä kaikkea. Sinun pitää oppia olemaan terveen itsekäs, laittamaan oman hyvinvointisi etusijalle. Rakastaa itseäsi ja haluta parasta itsellesi. Kun teet niin ja elät sen mukaisesti, säteilet hyvää oloa myös ympäristöösi. Sinun hyvinvointisi ei siis ole muilta pois, päinvastoin – kun voit hyvin, sinulla on myös enemmän annettavaa muille. Etkä ole aina niin väsynyt.
On kyse valinnoista. Mitä valintoja teet? Valitsetko olla iloinen ja pirteä vai stressaantunut ja väsynyt? Pidä huolta itsestäsi, olet huolenpidon arvoinen.