Niskaote pakkausmerkinnöistä

Julkaissut Johan Åminne

Ruokakaupan hyllyjä

Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen tulkitseminen ei ole aina helppoa. On kuitenkin muutama nyrkkisääntö, joiden avulla selvität nopeasti ja helposti, onko tuote hyvä vai huono valinta.

Mitä ainesosaluettelo paljastaa?

Elintarvikkeen ainesosaluettelossa listataan kaikki aineet, joita tuote sisältää. Ainesosat ilmoitetaan painojärjestyksessä alkaen siitä ainesosasta, jota tuote sisältää eniten. Jos elintarvikkeen ainesosaluettelon ensimmäinen ainesosa siis on vehnäjauho, tuotteessa on suhteessa eniten vehnäjauhoa.

Monissa elintarvikkeissa on lisäaineita, joilla on erityiset E-koodit. Lisäaineisiin lukeutuvat mm. arominvahventeet, säilöntäaineet, väriaineet ja makeutusaineet. Osa E-aineista on luontaisia aineita, joita esiintyy luonnossa ja joita lisätään elintarvikkeisiin. Esimerkiksi puolukka sisältää viittä eri lisäaineenakin käytettyä ainetta, mm. happoja, hyytelöimisainetta ja väriainetta. Osa lisäaineista taas on keinotekoisia aineita. Toisinaan ainesosaluettelosta löytyy lisäaineen aukikirjoitettu nimi, joskus käytetään tekstin tiivistämiseksi E-koodia. Esimerkiksi säilöntäaineena käytettävä C-vitamiini voi esiintyä ainesosaluettelossa nimellä askorbiinihappo tai koodilla E 300.

Ravintosisältöä tulkitsemassa

Painonpudottajalle ja pysyvään painonhallintaan tähtäävälle myös tuotteen ravinto- ja energiasisällöllä on merkitystä. Erityisesti leipää, aamiaismuroja ja hapanmaitovalmisteita valitessa kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin asioihin.

Leipä

Katso ensiksi ainesosaluettelo. Jos leivässä on eniten vehnäjauhoa (ei täysjyvä), se sisältää eniten nopeita hiilihydraatteja eikä ole siis paras mahdollinen valinta. Etsi täysjyväleipää ja hapanleipää. Jos ainesosaluettelosta löytyy leseitä ja siemeniä, se on hyvä asia. Tumma leipä on yleisesti ottaen parempi valinta kuin vaalea. Täysjyvävehnäjauhossa on enemmän ravintoaineita jäljellä kuin valkoisessa vehnäjauhossa, mutta ruisleipä on vielä parempi valinta. Kiinnitä energiasisältö-taulukossa huomiota kuidun ja sokerin määrään. Hyvässä leivässä kuitua on vähintään 7 g per 100 g leipää ja sokereita enintään 6 g per 100 g leipää.

Aamiaismurot ja myslit

Aamiaismurojen dilemma on, että mitä hauskemman näköinen pakkaus, sitä huonompilaatuisia muroja. Useimmat murot ovat ravintoarvollisesti yhtä tyhjän kanssa kuin kakkupohja: paljon sokeria eikä lainkaan kuitua. Opettele kiinnittämään huomiota tuotteen kuitu- ja sokeripitoisuuteen. Tiedot löytyvät energiasisältötaulukosta. Mitä enemmän kuitua ja mitä vähemmän sokeria, sitä parempi! Myslejä mainostetaan toisinaan lauseella ”vähemmän lisättyä sokeria”. Tuote voi silti sisältää runsaasti sokereita, jos se on höystetty esimerkiksi hunajalla ja kuivatuilla hedelmillä.

Hapanmaitotuotteet

Viileissä ja jogurteissa maustamaton on ylivoimaisesti paras vaihtoehto. Painonpudottaja voi halutessaan valita rasvattoman version, näin välttyy myös tyydyttyneiltä rasvoilta. Lapset ja kasvavat nuoret, jotka liikkuvat paljon, voivat sen sijaan tarvita rasvaisempia versioita. Maustettuja jogurtteja ja viilejä on saatavilla uskomaton määrä. Osa on makeutettu makeutusaineella. Rasvattomiksi mainostetuissa maustetuissa hapanmaitotuotteissa rasva on valitettavasti usein korvattu sokerilla, minkä vuoksi tuote sisältää energiaa yhtä paljon kuin rasvainen versio.  Maustettuja tuotteita valitessasi sinun kannattaa kiinnittää energiasisältötaulukossa huomiota siihen, miten paljon hiilihydraatteja tuotteessa on. Maustamaton viili tai jogurtti sisältää n. 5 g hiilihydraatteja / 100 g tuotetta. Nämä 5 grammaa ovat luontaisia maitosokereita.

Maustetuissa, makeutetuissa tuotteissa voi hiilihydraattia olla jopa 11 g / 100 g tuotetta. Mitä enemmän hiilihydraatteja, sitä enemmän lisättyä sokeria.  Makuhermot tottuvat maustamattomiin maitotuotteisiin nopeasti, ja pian sokeroidut jogurtit voivat alkaa maistua äiteliltä ja esanssisilta. Valitse siis arkena mieluiten maustamaton tuote ja mausta se itse sokeroimattomilla marjoilla tai vaikka raastetulla omenalla.

Kevytkaupan valikoimista löydät hyviä vaihtoehtoja esimerkiksi aamiaiseksi tai välipalaksi. VLCD -puurot sekä Iconfit Crispy Protein Breakfast -tuotteet sopivat hyvin korvaamaan vaaleat leivät ja murot aamiaisella. Xtravaganzan ateriankorvikepatukka ja Xtra VLCD -ateriankorvikkeesta tehty smoothie ovat taas erinomaisia välipalavalintoja. Voit myös kokeilla välipalaksi vaikkapa Xtra VLCD -parsakeittoa, johon lisäät vähän tuoreita katkarapuja. Valikoimistamme löydät myös muun muassa useita muita välipalapatukoita. Tutustu valikoimiimme ja löydä omat suosikkisi!


Jaa tämä julkaisu



← Vanhempi julkaisu Uudempi julkaisu →