Sannan laihtumisen myötä haihtui myös ruuhkavuosien väsymys
Olen jo yli vuosikymmenen ajan ollut se klassinen ikuinen dieettaaja, kuitenkin aina vain syvemmälle suohon upoten. Kaikki tämä jojoilu heijastui jo hyvin vahvasti omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Viimeisenä niittinä omalle pahoinvoinnille ja peloille omasta terveydentilasta toimi liiankin lähelle tullut diabetes-diagnoosi. Sitä en itselleni ota!
Kaikki mulle heti nyt- tyyppisenä persoonana päätin loppukesästä 2019, että kilot lähtevät nyt, vaihtoehtoja ei enää ole. Päätöksen tehtyäni, yöllä yhdeltä sisuuntuneena otin yhteyttä valmentajaan, jonka avulla pääsin mukaan erään erittäin niukkakalorisen dieetin valmennukseen. Valmennuksen myötä kilot ropisivat ja hyvinvointi koheni. Vedin mukaani dieetille myös parhaan ystäväni, joka vinkkasikin minulle Express Dietin VLCD tuotteista;(nykyjään Vida Easy Meal) pastoja, pataruokia, keittoja, puuroja, patukoita, smoothieita ja kaikki alle 2€ kappale.
Seuraavalla ruokakauppareissulla nappasinkin jo uusia tuttavuuksia mukaani, kuinka helppoa ja halpaa! Etenkin pasta bolognese ja poro-juustokeitto veivät mennessään, ja ovat valloittavalla tuoksullaan herättäneet mielenkiintoa työpaikan kahvihuoneessakin.
Itse pudotin ensimmäisen 8 viikon aikana 12 kiloa. Paras ystäväni 8 viikon aikana huikeat 14 kiloa! Olen käynyt matkan varrella myös kehonkoostumusmittauksissa, jotka kertovat myös huippu-uutisia; rasva on palanut ja lihas on kasvanut, sekä itselleni tärkeimpänä sisäelinrasvan määrä on puolittunut ja on nykyään huippuarvoissa!
Mittaustuloksiakin tärkeämpänä tuloksena kuitenkin koen oman sisäisen hyvinvoinnin kokonaisvaltaiset muutokset. Mieliala on parempi, energiaa riittää ruuhkavuosien pyöritykseen, ruoka ei enää hallitse mieltäni vaan mieleni hallitsee ruokaa, ja oma hyvinvointini hehkuu lähipiirin mukaan myös ulospäin.
Laihtumistakin tärkeämpää ovat terveydelliset muutokset, toteaa Sanna. Suosittelen ottamaan jonkun kaverin mukaan yhteiseen elämäntapamuutokseen.
Tilaa helposti VIDA EASY MEAL tuotteet täältä (Express Diet korvaavia tuotteita)