Tässä blogipostauksessa pääset tutustumaan Jemeliinan laihdutusprojektiin Express Diet tuotesarjan avulla.
”En ole mikään ryhmälaihduttaja, vaan homma toimii parhaiten “minä itse ja yksin. Kymmenessä viikossa lähti 10 kg painoa pois ja vyötäröltä 10 cm.”
Tässä vuodenvaihteen jälkeen tuli mieleen, että pitäisi tehdä jotain tämän painon kanssa, kun näytti taas kertyneen. Ikääkin on jo sen verran, että kohta jään kokonaan eläkkeelle. Olisi viisasta tiputella painoa alaspäin oman terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi ja näin valmistautua sille odotetulle pitkälle vapaalle ja nauttia eläkkeellä olosta kevyempänä ja terveempänä. Jo 5 % painonpudotus olisi jo hyvä saavutus, joka vaikuttaa suotuisasti mm. sokeri- ja rasva-arvoihin sekä verenpaineeseen sekä keventäisi painoa nivelten päältä. Aikani pyörittelin mielessäni ja kokeilin eri mahdollisuuksia, miten pääsisin alkuun, mutta en oikein saanut toivottua sysäystä. Sitten tuli viheliäinen koronavirus, jos se iskee, niin ylipainoiset saavat mahdollisesti sen vakavamman muodon… Apua, on pakko tehdä jotain.
En ole mikään ryhmälaihduttaja, vaan homma toimii parhaiten “minä itse ja yksin”. Tuli maaliskuu ja perjantai 13 päivä. Ajattelin, että sehän on minulle onnenpäivä ja niinpä päätin alkaa “pussikuurille”. Ei muuta kuin kauppaan, jossa törmäsin näihin Express Diet- valmisteisiin. Otin eri makuja. Ihastuin tähän Pasta Bologneseen ja lisäksi käytin pirtelöitä. Siitä se lähti sitten rivakasti käyntiin. Kymmenessä viikossa lähti 10 kg painoa pois ja vyötäröltä 10 cm. 5kk kohdalla miinusta 15,9 kg ja vyötäröltä 18 cm. Minulla on ollut terveydenhoitaja tukena ja tsempparina koko ajan. Tästä on hyvä jatkaa vielä alaspäin Express Diet-tuotteiden avustamana. Seuraava askel onkin sitten paljon haastavampi. Pitää pystyä pitämään nämä hyvät ateriakoot ja ateriavälit sekä energian saanti osata pitää oikealla tasolla.
Kyllä tämä Expressailu käy vanhemmillekin. Itse olen 60+ ikäinen ja minusta tämä on ollut niin helppoa. Ei tarvitse miettiä annoskokoja. Kunhan osaa laskea viiteen. Kirsikkatomaatit ovat kyllä olleet minun ylimääräiset välipalaherkkuni. Suosittelen lämpimästi kaikille painonpudotusta harkitseville ottamaan avuksi Express Diet- tuotteet. Näillä saa nopean alun ja siitä saa innostusta jatkaa. Kyllä onnistuu.
– Jemeliina